Rakentajille tutut Tikli Pontti-ikkunat sekä muut alumiiniset ikkuna- ja ovituotteet, julkisivujärjestelmät, savunpoistojärjestelmät ja -tuotteet sekä Silencio-tuotteet markkinoidaan jatkossa Tikli Facade -tuotenimen alla.

– Tärkein syy Tikli Facaden perustamiselle on kasvutavoitteissamme ja tälle vuodelle uudistetussa strategiassamme. Yhdeksi painopistealueeksi olemme valinneet selkiyttää tämän liiketoiminta-alueemme roolia. Näyttäydymme vakuuttavana kumppanina tällä tavoin myös vientimarkkinoilla, kertoo Tikli Groupin toimitusjohtaja Pasi Arvola.

Uusi nimi selkeyttää myös myyntiä ja ostamista.

– Asiakkaat löytävät tuotteemme paremmin ja yhteistyö helpottuu. Ikkuna- ja ovituotantomme tunnettuus on tikastuotteisiin verrattuna jäänyt vaatimattomaksi. Oman markkinointinimen alla toimiminen parantaa tämän osa-alueemme tunnettuutta, avaa myyntijohtaja Juha-Matti Mäenpää uudistuksen taustoja.

Käytännön toimintaan uusi markkinointinimi ei vaikuta. Valtaosa tuotteista valmistetaan Vimpelin tehtaalla.

 

Osa Tikli Groupia

Tikli Groupin juuret juontavat 60-luvun alkuun. Nykymuotoisen Tiklin tarina sai alkunsa vuonna 1988, kun Vimpelin Yhdystiellä aloitettiin Tikli-kattoturvatuotteiden teollinen valmistus.

– Meillä on vahvaa osaamista alumiinisten rakennustuotteiden valmistuksesta. Osoituksena tästä meille on esimerkiksi myönnetty SMRY-sertifikaatti. Sertifikaatti kertoo, että olemme saaneet CE-merkintään perustuvan metallirakennealan ammatillisen koulutuksen sekä omaamme kyvyn toimia alan määräysten, ohjeiden ja standardien mukaisesti. Tietyillä tuotteillamme, esimerkiksi Pontti-ikkunalla, on myös Avainlippu-tunnus, Juha-Matti Mäenpää kertoo.

Vuosien varrella Tikli Group Oy:n liiketoiminta on laajentunut ja tuotevalikoima monipuolistunut.

– Tavoitteemme on edelleen kasvaa ja kehittyä. Meille on tärkeää, että voimme työllistää maaseutupaikkakunnilla. Katsomalla jatkuvasti eteenpäin, kehittämällä ja innovoimalla vahvistamme asemaamme. Myös pienillä paikkakunnilla on mahdollista menestyä ja pärjätä, Pasi Arvola kiteyttää.

Kasvava konserni työllistää nykyisellään yli 130 henkilöä ja liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa.

Tikli Facade -uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme tästä